Kortti pienelle tytölle, joka on kuitenkin jo niin iso, että sai jo nimenkin.
23. huhtikuuta 2013
FACELIFT, DONE.
Jokunen aika sitten kerroin saunan ja kylppärin esteettisen habituksen nostamisesta ja nyt projekti olisi viimein loppusuoralla. Saunoa voi ja suihkutella, muutama pikku juttu puuttuu vielä, esim. lauteiden alimmainen askelma ja kiukaalle kaulus lauteisiin. Kyllä kelpaa.
2 kommenttia:
Words:
elämää,
home,
raksa,
sisustus
| Do you like? |
SYNKKÄRIKORTTI.
Hieman jäähyllä ollut blogi. Inspis on hukassa ja ollut muuta kiinnostavampaa tekemistä kuin paskarrella tai näperrellä jotain, josta voisi myös tänne kertoa.
Nyt kuitenkin "pakon sanelemana" tullut aihetta tehdä uus postaus. Eli kaiken näköisiä kekkereitä ja juhlapäiviä ollut ja tulossakin vielä, joihin on hieman tullut jotain näperreltyä. Mutta, kuten aikaisemmin olen jo maininnut, että yritän olla ressaamatta tästä blogista niin ei mene suorittamiseksi koko touhu. Vaikka itse tälläisen "vaivan" olen itselleni hommannut.
Kuitenkin, sain näperreltyä synttärikortin kolmekymppisiään viettävälle. Eli toisin sanoen tämä on synkkärikortti :) .
13. maaliskuuta 2013
4. maaliskuuta 2013
FACELIFT.
Saunan ja kylppärin facelift meneillään. Saatu reikä seinään, lauteet pihalle ja jäätävä määrä sotkua.
Ei kommentteja:
Words:
elämää,
home,
sisustus
| Do you like? |
13. helmikuuta 2013
SUSHI.
Tuli tuossa joku aika sitten näperreltyä jotain vähän erilaista, nimittäin sushia. Ajat sitten olen kaappiin jo tarpeet ostanu ja viimein se päivä koitti, että sain aikaiseksi sitä valmistaa. Voin kertoa, että tulen tekemään toistekin. Oli hyvää ja ekaksi kerraksi onnistui mainiosti!
1 kommentti:
Words:
food,
näperrys
| Do you like? |
30. tammikuuta 2013
25. tammikuuta 2013
RUGS.
Mattoja ei voi koskaan olla liikaa... Onneksi on mutsi, joka jaksaa innostua uusista ideoista ja jolla on aikaa ja osaamista toteuttaa ne pikimmiten. Nimimerkillä. "Kaikkitännehetinyt". Kun itsellä menisi yhteen mattoon aikaa vähintään kolme viikkoa, todennäköisest jopa enemmänkin ja saisin vielä siitä stressinkin aikaiseksi (että suorittamiseksihan sekin menisi vaikka oon kuullut jonkun sanovan, että virkkaaminen on rentouttavaa... jep), niin mutsi saa tehtyä saman kolmessa tunnissa... Miksi sitä sitten itse, kun joku muu tekee sen mielellään puolestasi :)
Pakollinen piskipose.
Ja lopuksi Urho näyttää aamujumpan alkeet.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





